Yhdysvallat Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei nähnyt sosiaalisessa mediassa jakamansa videon osaa, jossa ...
Frida Karlsson ja Ebba Andersson hurjastelivat muilta karkuun olympialaisten ensimmäisessä hiihtolajissa. Niskanen nukahti ...
Sää Säähän ei ole luvassa muutoksia tulevina päivinä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Korkeapaineen vaikutus pitää sään ...
Neuvottelut Yhdysvaltojen ja Iranin välillä olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel iskivät Iranin ...
Halla-aho kuitenkin kyseenalaisti Ylen Ykkösaamussa, millaista hyötyä EU:n suunnittelemasta uuden keskustelusuhteen ...
Kokoomus Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että ei saamastaan kritiikistä huolimatta aio suostua pessimistisyyteen.
Pääministeri Petteri Orpo sanoo olevansa valmis jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana. Orpo kertoi asiasta lauantaina ...
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) sanoo, että eduskunta-avustajien palauttaminen eduskunnan kanslian alaisuuteen ...
Keskustaa tarvitaan taas yhteiskuntarauhan säilyttämiseen, sanoo Kuopion Keskustan tuore puheenjohtaja Miriam Putula-Vasari, ...
Yhdysvalloissa vetoomustuomioistuin asettui tukemaan presidentti Donald Trumpin hallinnon menettelyä, jossa suuri osa ...
Venäjän hyökkäys Ukrainan pääministeri Denys Shmyhal kertoo maan pyytäneen hätäapua naapurimaa Puolalta Venäjän iskettyä ...
Taukojen saaminen omaishoitotyöstä olisi todella tärkeää omaishoitajan jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Jos ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results